|
OTTOBRE
on osa unelmaa
Ottobre -liikeidea
ei syntynyt tyhjästä. Sen takana on miltei kaksikymmentä lasten, lastenvaatteiden
ja lastenkulttuurin parissa vietettyä vuotta. Siinä on häivähdys nostalgisia
muistoja lapsuudesta, ripaus sadun lumoa ja paljon kovaa työtä. Kun tämä
kaikki yhdistettiin tämän päivän teknologiaan saatiin OTTOBRE -AIVAN
IHANA KAUPPA!
Ottobre syntyi
ajatuksesta tarjota kaiken tavarapaljouden ja sekamelskan keskellä aitoja
asioita ja elämyksiä sekä lapselle että aikuiselle. Kaikki sai konkreettisesti
alkunsa vuoden 1987 helmikuussa, kun perustimme vaatetussuunnittelutoimisto
STUDIO TUUMAT OY:n. Toimistomme suunnitteli vaatteita teollisuuteen,
mutta valmisti myös omaa VattuMato -mallistoamme. Tuotteemme ovat luonnonkuituisia,
iloisia ja värikkäitä lastenvaatteita. OTTOBRE -myymälä syntyi
vähitellen VattuMato -malliston ja siihen liittyvän ajatusmaailman ympärille,
tuoden mukanaan myös muiden suunnittelemia vaatteita, sukkia, sukkahousuja
ja kenkiä ja lopuksi vielä mukavan valikoiman leikkikaluja ja lastenhuoneen
sisutustavaroita.
Ottobre on
siis todella paljon muutakin kuin lastenvaatemyymälä, se on LIFE STYLE.
Ottobressa on asiantuntemusta ja se on aidosti lapsen asialla. Keskitymme
laatuun ja hyvään palveluun. Itsekin vanhempina, äiteinä ja isinä, osaamme
erottaa aidon keinotekoisesta ja kestävän kertakäyttöisestä.
Uskomme vakaasti,
että muodikkaissakin tuotteissa laatu yhdistyy kauneuteen ja kauneus
käytännöllisyyteen. Pyrimme valitsemaan mallistomme siten, että ne
on tuotettu sekä ekologisesti että eettisesti kestävällä tavalla. Vaikka
kaikki vaattemme eivät olekaan luomu-vaatteita, on ne kuitenkin tuotettu
ympäristöä suojellen ja eurooppalaisia ympäristönormeja noudattaen. Mallistojemme
materiaalit testataan ennen käyttöönottoa ja vaatteet ommellaan Euroopassa.
Laaduntarkkailu on jatkuvaa ja pitkäjänteistä työtä. Useimmat mallistojemme
valmistajista ovat toimineet alalla jo vuosikymmeniä, mikä sekin on osoitus
toiminnan luotettavuudesta.
WWW-sivuillemme
valitsimme myytäväksi sukkia ja sukkahousuja, lelujen parhaimmistoa sekä
muuta mukavaa. Pyrimme laajentamaan verkkokauppaamme myös vaatteisiin
mahdollisimman pian.
Tilkut ja
Sakset -osastostamme löydät suloisia kankaita sekä muuta mukavaa itseommeltaviin
vaatteisiin. Ottobre Design -kaavoihin voit tutustua sivuillamme, löydät
ne hyvinvarustetuista kangas- ja ompelutarvikeliikkeistä kautta maan.
Kun haluat
tuotteistamme lisätietoja, soita, faxaa tai mailaa meille
p. 016 - 4250 860 / Rovaniemi
fax. 016 - 4250 870
e-mail ottobre@ottobre.fi
|